Pioni

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kevään myötä kadonnut motivaatio

Yleensä aina kevään koittaessa mulla on TODELLA vaikeaa alkaa tekemään mitään käsitöitä.
Lisäksi kun on jotenkin sellainen olo ettei nyt kannata lankoja ostella uusia projekteja varten kun edelliset projektitkin on kesken.. (Virkattu nalle, revontuli-huivi, virkattu penaali....) Ja se projektien lista on pitempi kuin nälkävuosi!

Mutta vaikka blogissa onkin ollut hiljaista ei tarkoita sitä että mitään ei olisi tapahtunut, vaan päin vastoin! Olen joskus yläaste-ikäisenä haaveillut floristin ammatista ja kävinkin oman TET-jakson paikallisessa kukkakaupassa suorittamassa. Se jäi mieleeni ja nostaa välillä päätään. Gröhöm, ikuinen opiskelijakohan musta tuleekin, mullahan on kohta terkkarin paperit näiden artesaanin paprujen lisäksi.

Mutta tästä floristi innostuksesta! Meillä on siis häät tulossa elokuussa ja olemme koittaneet pohtia mahdollisia pöytäkoristeita. Haluamme miehen kanssa että häät ovat tyylikkäät mutta yksinkertaisella tavalla. Teemana meillä on tumma punainen ja valkoinen. Harjoittelinkin viikonloppuna tekemään pöytäkoristeita Pirkka-ruusuista ja -neilikoista. Itse kyllä tykkään!
Ruusua ja neilikkaa hääjuhlan pöytäkoristeisiin

Toki häihin tehdään viimeistellymmät versiot ja todennäköisesti ilman vihreää, mutta jotain tämän suuntaista ajattelimme! ( Tai minä ajattelin, kuinka vaan ;) Koska elokuussa on vielä erittäin valoisaa uskoisin ettei pöytiin kannata kynttilöitä tukkia. Muksut kun joka tapauksessa ne puhaltaa sammuksiin. Muistaakseni pöydissä istuisi max 12 henkilöä ja yhdessä pöydässä olisi ainakin kaksi asetelmaa. Itse haluaisin ehkä jopa kolme, mutta voi olla että menee liian tukkoon... Mutta sen näkee sitten, aina voi koristeita tehdä lisää!

Mistä ajatus sitten puna-valkoiseen teemaan lähti?

Halusin häihin jotain väriä. Olen ollut muutamissa häissä, joissa päävärit ovat olleet valkea ja harmaa/beige/kulta/lime.... Ja se on kovin yksitoikkoinen. Kyllä vaalea on kaunista varsinkin kesähäissä, mutta. Minä haluan väriä. Värit korostavat sitä onnea ja hehkua mitä hääparin tuntee tärkeänä päivänään! Ja punainen kukkien väri viestii intohimosta ja palavasta rakkaudesta. Joten se on oivallinen väri! Oma kimppuni tulee olemaan pelkästään tummanpunaisista ruusuista ja siihen tulee lisäksi helmiä. Ai, että olisipa jo elokuu!

Toivottavasti seuraavassa tekstissä jokin ikuisuusprojekti olisi valmis..

torstai 19. helmikuuta 2015

Kevättä odotellessa!

No niin pikku hiljaa on alkanut päivät pidetä ja silloin tällöin aurinkokin pilkahtelee pilvien lomasta!
Eilen oli aivan mahtava ilma, jonka jouduin valitettavasti viettämään sisätiloissa kovan flunssan vuoksi. Kyllä on ollut sitkeää tautia, nimittäin perjantaina alkoi tuntua eikä vieläkään selviä päivästä ilman särkylääkkeitä! Mutta pikkuhiljaa mennään parempaa kohti!

Pitkään aikaan en ole saanut mitään valmista, ollut Joulun jälkeen vähä innostus hukassa.
Sain työtoveriltani lankaa, jota hän itse ei ollut tykännyt neuloa. Lanka oli myös minulle uusi tuttavuus ja päätin uskaltaa kokeilla! Mutta ikään en oo näin haperoa "sukkalankaa" tavannut, kaverille se nimittäin oli sukkalankana myyty. Kerissä ei ollut vyötteitä mukana eikä hän muistanut enää langan nimeäkään. Sain lankaa pari kerää ja toisesta aloitin tekemään pitkään haaveissa ollutta revontulihuivia. Saapas nähdä onnistuuko huivi, nimittäin on sen verran ohut lanka että voi jäädä lyhyeksi. Mutta onpahan kokeiltuna jos ei muuta!

Aiemmin ajattelin julkaista asunnostamme remppakuvia mutten vielä ole saanut kuvattua asuntoamme. Ehkäpä joku päivä vielä ;)

Tästä tulee nyt aikas tynkäpostaus kun näppäilen iPhonella, mutta kun koneelle saan vääntäydyttyä kirjoitellaan pitemmälti!!

Mukavaa kevään odottelua!!

(Jostain syystä en nyt saa kuvia lisättyä tekstiin mutta ehkäpä sitten kun huivi on valmis ;)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Paluu arkeen

Nyt on meidän pesueessa lomat lusittu ja on aika siirtyä takaisin normaaliin arkeen. Huomenna aloitetaan työt opiskelut ja hoidot! Saapas nähdä kuinka väsynyttä sakkia täällä illalla majailee ;)

Voi että kuinka mä nautin ihanan kirpakoista pakkaskeleistä ja ulkoilusta! ♡ Tänään hetken aikaa käytiin pihalla näyttäytyyn ettei ihan sisällä olemiseksi menisi. Lumi narskui kenkien alla, aurinko pilkahteli puiden välistä... Ja kohta takaisin sisälle kääriytyyn viltteihin, villasukat jalkaan ja höyryävä teemuki esille. ♡
Harmi vain että täällä meidän kotikaupungissa tällaiset kelit on harvassa. Eiköhän räntä ja vesikelit palaudu takasin meidän nurkille yhtä nopeasti ku lähtivätkin..

Meillä on haaveissa joskus muuttaa pohjoisemmaksi. Niin pohjoiseen että lumesta Jouluisin ei tarvisi haaveilla, kipakoita pakkasia olisi useammin kuin viikon verran ripoteltuna pitkin talvea ja auringon näyttäytyessä viimein keväällä siitä ihan oikeasti nauttisi! Vielä joskus...

Nyt kuitenkin on hyvä nauttia siitä mitä meillä on.
Minulla on ihana mies ja ihana lapsi.
Meillä on ihana oma koti.
Olemme saaneet olla suhteellisen terveitä.
Olemme saaneet nauttia paljon yhdessä olosta.
Meillä on ihanat perheet ja avuliaat isovanhemmat, jotka tiukan paikan tullen tarjoavat pyytämättäkin apua.

Tänään ulkoillessa olin onnellinen juuri siitä hetkestä. Lapsi nautti täysin siemauksin lumileikeistä ja se ihanan maaginen pakkkanen. Ei voisi parempaa olla ♡

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uusi alku

Ja niinhän se taas kävi, kun alkaa koulussa kiireet ennen lomille jääntiä ja jouluahdistus puskee niskaan niin mulla blogi hiljenee!

Noh ei siinä mitään nyt on hyvä aloittaa bloggaaminen uudella innolla!

Harmi kun on jäänyt kuvaamatta joululahjat, jotka itse valmistin...
Lahjaksi meni 4villasukat ja yhdet pariskunta lapaset niin ällösöpölle parille että ihan siirappia tihkuu seinistä kun tulevat huoneeseen ^^<3 Ihanat :)

Tällä hetkellä on mustasta nallesta puikoilla nappivarsisukat Novitan ohjeella. Niihin nyt vaan sattumoisin tulee lyhkäisemmät varret kun näyttää lankaloppuvan kesken. Onneksi sukat tulee itselle niin ei haittaa vaikka toisessa varpaan ois valkoset :P

Päätin myös että ennen kuin mun lankavarasto on huventunut AINAKIN puoleen ei uutta lanka nöttöstä pidä ostaa. EI mahu muuten minnekään! :D

Uudessa asunnossamme on tehty nyt viimein sitä remonttia ja voisinkin kuvailla seuraavaan postaukseen muutamat valmiit huoneet. Suurimmat muutokset on tapahtunut vanhempien makuuhuoneessa ja keittiössä. Mutta ensi postauksissa niistä!

Oikein makoisaa uutta vuotta blogiini eksyville!

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Deathflake-sukat

Toteutin veljeni toiveesta hänelle villasukat. Haastetta toi kaksivärisyys, kun jalan koko on 48. Olisihan sukat voinut toteuttaa raidallisina mutta jotain haastetta pitää olla. Niinpä kuvioksi valikoitui jo kauan mielessäni pyörinyt Deathflake. Kuva löytyi ihan googlettamalla ja värit olivat veljeni valitsemat. Mielestäni sukista tuli just eikä melkein veljeni näköiset! Kun sain ensimmäisen sukan valmiiksi kysyi hän sitten olisiko mahdollista toteuttaa toinen sukka vastaväreillä ja miksei olisi! Oikein mukavat ja pirtsakat sukat!


Toteutin sukat Novitan Nalle-langalla ja puikon vahvuus oli 3,5.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Nuhanenien toimistosta päivää!

Täällä ollaan sairaana niin isot kuin pienetkin.
Samalla kun sairastellaan, pitäis yrittää olla hirrrveen tehokas opiskelujen suhteen.
Opinnäytetyötä viäntää het olan takkaa!
Mutta nyt on aivot niin juntturassa, että pientenkin asioiden tekeminen vaatii kauheaa ponnistelua.

Mutta kunhan tää flunssa on selätetty niin vois alkaa vääntää kamoja kasaan!
Nimittäin muutto se vaan lähestyy!! Jihuu :D

Ensi viikolla mulla on itsenäisen työn viikko ja ajattelin kyllä ottaa ja neulasta viimein valmiiks mun veljelle tulevat kirjoneulesukat!
Kuvamateriaalia luonnollisesti sitten valmiista tuotteista ;)

Nyt jotain teetä tai muuta flunssan tappajaa kehiin....

tiistai 30. syyskuuta 2014

Jotain valmista

Ja VIIMEINKIN on keväällä aloittamani Pippi-Tröja valmis! WUHUUUU!

Neulemalli oli helppo, ainut vain harmaita hiuksia tuottava oli tuo raidoitus. Jos ohjeessa lukee raidoita sopivin välein niin whaaaat... Milloin? MIten? Ja se että kuviohan ei ole mikään maailman helpoin.. Tai siis on, mutta kun alat väsään sitä kahdella puikolla pyöröjen sijaan alkaa tuntua siltä, että helpommalla pääsis kun opettelis neuloo vasenkätisesti :D

Nyt ei auta ku pitää pojalla päällä tätä niin paljon kun kerkee, oli nimittäin juuri sopiva!
(Poika tällä hetkellä Isin kanssa mummoloimassa, joten ei sovituskuvia. Tosin niitä ei täällä taideta tulla näkemäänkään.)





Niin onnellinen!